Hevoset-messut!
Equiterma oli "isoveljen" Thermidaksen mukana Hevoset-messuilla Tampereella 9.-10.4.2022. Messuilla oli juhlahumun tuntua, kun monen siirron jälkeen messut saatiin vihdoin järjestää.
Messuvieraita oli todella paljon, ja minä ensikertalainen messuesittelijä sain tsempata, että pysyin kävijöiden vauhdissa mukana myös loppupäivästä. Sunnuntainakin osastolla riitti kävijöitä jatkuvasti ja oli kiva kuulla, että lämpökuvantaminen oli monelle myös jo vähän tuttua.
Lämpökuvantaminen on ollut Thermidaksen ja Equiterman kesken esillä somessa ja muutaman kerran alan lehdissä viime vuosina. Thermidas on toiminut eläinpuolella nelisen vuotta ja Equiterma on tuottanut lämpökuvantamispalvelua kohta kaksi vuotta. Tosi kiva, että lämpökuvantamisesta oli ollut niin moni kiinnostunut jo aiemmin. Paljon on vielä tekemistä alan tunnettuuden parantamiseksi, mutta selvästi lämpökuvantamiselle on helppo nähdä paikkansa hevosten - ja ylipäätään eläinten - hyvinvoinnista huolehtimisessa.
Fysiologisena kuvantamisena - josta jää objektiivisesti seurattavat kuvat - se tuo saataville ihan uuden näkökulman tutkimiseen. Lämpökuva onkin ihan eri asia kuin tavalliset kuvantamistutkimukset, jotka kuvaavat anatomisia rakenteita, tai liikkeen tarkastelu, liikeratojen testaaminen ja palpointi (käsin tunnustelu), ja silti se toimii saumattomasti yhdessä niiden kanssa. Lämpökuva tuo uusia mahdollisuuksia paikantaa oireiden ongelmakohdat, seurata parantumista, ennaltaehkäistä riskialueiden liikarasitusta tai arvioida muiden tutkimuslöydösten toiminnallista merkitystä. Lämpökuvaamalla saa vaikka joka kerta tutkittua koko hevosen, eikä tarvitse huolehtia rauhoitusta, säteilyaltistusta, kipureaktioiden etsimistä tai dopingvaroaikaa yms.
Messuilla omaa lämpökuvaansa pääsi katselemaan kuvaruudulta ja se avasi asiaa nopeasti lisää. Lämpökuvaa osattiin lukea ihan intuitiivisestikin melko hyvin, ja osastolla vierailijat osasivat kysyä fiksuja ja relevantteja kysymyksiä. Lämpökuva on hyvin havainnollinen keino seurata eläimen tuki- ja liikuntaelimistön vointia.
Thermidas toi messuilla ensi kertaa nähtäville uuden tablettilämpökameran. Sillä on todella kätevä seurata oman eläimen tilannetta jatkuvasti. On paras mahdollisuus päästä kiinni ongelmiin jo hyvin aikaisessa vaiheessa ja välttää sairaslomat jopa kokonaan, kun lämpökamera on aina saatavilla, sitä on helppo käyttää ja kuvista on helppo mitata muutoksia. Tablettilämpökamerasta voi kysyä vaikka suoraan minulta lisää, jos se jäi kiinnostamaan!
Osastolla kuultiin kommentti “messujen parhaat karkit”, saatiin kehuja komeasta osastosta, lämpökuvantamiskerran arvonta oli tosi suosittu ja lämpökamerakuva pysäytti monia ja tuotti iloisia ilmeitä, joten messut meni aika nappiin. Toivottavasti lämpökuvaus jäi monille hyvin mieleen ja muistetaan heti seuraavan tarpeen tullen.